Tarinani

Matkani äitiyteen ja päihteettömyyteen alkoi 27. Joulukuuta 2024, kun tein positiivisen raskaustestin.

Olen aina halunnut äidiksi, mutta luulin etten voi enää raskautua. Tein 17 vuotiaana abortin lääketieteellisistä syistä. En sen jälkeen raskautunut, vaikka kuinka yritin silloisen kumppanin kanssa, jonka kanssa seurustelimme pitkään. 

Mun koko aikuiselämä on koostunut lähinnä päihteiden käytöstä. Olen 13 vuotiaasta asti pyörinyt kuudessa eri lastenkodissa. Sieltä oikeastaan löysin huumeet ja päihteidenkäyttäjät elämääni. Sinä vuonna, kun olin täyttämässä 18 vuotta, aloin käyttämään suonensisäisesti amfetamiinia miltei päivittäin. Poltin kannabista, söin lääkkeitä ja join. 
Olin tuolloin ammattikoulussa viimeisellä vuodella opiskelemassa matkailua. Mun opinnot keskeytyivät keväällä 2019 päihteidenkäytön vuoksi. Menin katkaisuhoitoon. Mulla oli sillon vahva tahto päästä irti päihteistä. Sain käytyä koulun ja valmistuin keväällä 2020. 
Sain koiran silloiselta ystävältäni, kun hänellä ei ollut sitä varaa pitää. Päiväni koostuivat koiran ulkoilutuksesta ja töistä. Hauskanpitoa oli satunnaisesti ja retkahduksia jonkun verran, mutta ne eivät kestäneet, kun sen yhden illan ja seuraavana päivänä oli niin hirveä morkkis, että tuntui kuolevan. Olin avopäihdepalveluiden piirissä puolitoista vuotta, kunnes ei enää nähty tarvetta sille.

Marraskuussa 2022 erosin pitkään kestäneestä suhteesta, joka piti sisällään väkivaltaa ja traumoja. Olin pakkomielteinen ja riippuvainen hänestä. Aloin turruttamaan eron tuomaa tuskaa päihteillä. Join joka päivä, poltin kannabista, käytin amfetamiinia ja satunnaisesti lääkkeitä. Rakastin valvoa. Semmosia 4-7pv putkia. Se valvomisen tuoma hulluus oli mun mielestä parasta huumetta. 
Toitottelin itselleni, että mä oon nyt vuoden lomalla. Oon ansainnu tämän. Mulla meni niin pitkään hyvin, ettei se haittaa, että vuoden nyt vedän.

Tuli kevät 2024 ja olin alkanut sekoilemaan pahasti somessa. Kuvuttelin tekeväni jotain snapchat vlogia. Haukuin mun vanhoja kavereita. Kerroin ihmisten asioita ja salaisuuksia. Haastoin riitaa ja uhosin. Mulla oli niin sanottu gangsta psykoosi päällä. Luulin olevani suomen kuningatar ja, että olen voittamaton. Mä voin tehä ja sanoa ihan mitä vaan, eikä kukaan voi mulle mitään. Olin tuonna vuonna noin kolmesti pahassa piripsykoosissa. Elin täysin omissa harhoissa ja kuvitelmissa. Juoksentelin missä milloinkin armeijamiehiä, agentteja ja helikopterimiehiä karkuun ja piilouduin. 
Yritin monta kertaa ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopettaa. En saanut kuitenkaan oltua ilman, kun korkeintaan pari viikkoa ja sit taas lähti valvomisputki päälle. Kun kerran otin en voinut lopettaa. Mun oli pakko vetää päätyyn asti. Hakeuduin päihdehoitoon syyskuussa 2024 ja mut laitettiin puolen vuoden hoitojonoon. Ajattelin, että nyt on vielä puol vuotta aikaa narkata.

Ajoin kolarin lokakuussa 2024. Menetin auton hallinnan mutkassa ja suistuin ulos tieltä törmäten puusta puuhun. Mulla oli kaveri kyydissä ja hänen puoli autostaan meni täysin sisään puuhun törmäyksen johdosta. Selvittiin kuitenkin vain säikähdyksellä ja pintanaarmuilla. Auto tietenkin oli ihan paskana ja lunastuskunnossa. En ollut tietenkään selvinpäin tapahtuma hetkellä ja korttikin oli hyllyllä. Auto oli rahoituksella ostettu ja oppirahoja maksan edelleen. 
Tää tapahtuma pysäytti mua hieman, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Toivoin, että olisin kuollut ja jatkoin itsetuhoista käytöstäni vetämällä ja sekoilemalla. Tuntui, että mulla ei ollut enää mitään tai ketään. Rukoilin pelastusta.

Olin todella yksinäinen ja surullinen, vaikka ympärillä oli kokoajan ihmisiä, mutta nekin oli vaan hyväksikäyttäviä vetokavereita. Ei kukaan päihdemaailmassa ole oikeasti sun ystävä. Kaikki vaan etsii hyötyjä toisista. 

Mulla oli tuona vuonna paljon irtosuhteita ja aloinkin sitten marraskuussa ihan seurustelemaan ja muutin muka hänen kanssaan yhteen. No ei sekään, sitten kauvaa kestäny, kun loppu rahat ja aineet halusin palata kotiin. Mulla oli edelleen oma kämppä. Asusteltiin hetki hänen luonaan ja puhuttiin siitä meidän kotina. 
Hänen exänsä ja lapsensa äiti väitti olevansa taas raskaana hänelle ja oli sitten pettänytkin mua tän kyseisen naisen kanssa ja halusi ilmeisesti palata hänen luokseen. 
Tein itse positiivisen raskaustenstin 27.12.2024. Olin raskaana hänelle. Mun rukouksiin oltiin vastattu. Vauva! Mulle tuli syy elää ja lopettaa päihteet. Yksin ja itseni takia en siihen pystynyt. 
Siihen loppu mun päihde helvetti. Ensimmäinen kuukausi ilman oli yhtä tuskaa. Ärtymystä, sairastelua ja hikoilua. 
Tammikuussa mulla oli ensimmäinen neuvolakäynti. Kerroin rehellisesti kaiken kuka mä oon ja mitä oon viimeiset vuodet tehnyt ja vaadin päästä jonojen ohi päihdehoitoon. Jouduin odottamaan.

Tammikuun aikana lapsen isä kävi kerran mun luona kertomassa, kuinka exänsä raskaus etenee ja, että on toinen poika heille tulossa. Puhui jatkuvasti kyseisestä naisesta ja hänen raskaudestaan ja jo olemassa olevasta lapsestaan. Hän selkeästi painosti mua aborttiin, vaikkei sitä ääneen sanonutkaan. Teki vain selväksi, että oon yksin asian kanssa ja että vain exällään ja heidän lapsilla on merkitystä. 
Mulle selvisi tammikuun lopussa, että tää nainen oli saanut keskenmenon. Oikeasti hän ei missään vaiheessa ollut edes raskaana. Hänellä oli vain pakonomainen tarve saada meidät erilleen. Heidän suhdekuvionsa on semmosta sairasta on off:ia. Hyvä, kun he itsekkään edes tietävät missä menevät sen tiimoilta.

Tää nainen sai kuulla helmikuussa mun raskaudesta ja tuli laittamaan mulle tosi ikävää tekstiä. Haukkui mun lasta vahingoksi ja mua tyhmäksi. En kuulemma näillä taustoilla hänen mukaan saisi lastani edes pitää. Kukaan ei kuulemma tule rakastamaan tai välittämään lapsestani. Tahallaan kuulemma teen tällä nyt heidän elämästä vaikeaa. Alko tulla nimettömänä ennakoivia lastensuojeluilmoituksia, joissa väitettiin mun edelleen käyttävän. Kerrottiin mun itsetuhoisuudesta ja kuinka en ole turvallinen äiti lapselleni. Suositeltiin myös aborttia. Tän naisen äitikin sotkeentui tähän asiaan ja teki musta nimellisenä, sekä nimettömänä ilmoituksia. Oli selvästi heidän käsialaa.

Mulla alkoi 27. Helmikuuta 2025 avopäihdekuntoutus. Mulla alko viikottaiset käynnit päihdehoitajalla, missä alettiin työstämään riippuvuuden hoito ohjelmaa. Vaadin itseltäni, joka kerta seulan otettavaksi. Se on mun ja mun lapsen oikeusturva. 

Ilmoitin somessa olevani raskaana ja, että jätin entisen elämän taakseni. Sain paljon hyviä viestejä ja onnitteluja, mutta samalla myös hirveä vihapuhe alkoi. Musta kirjoitettiin jälleen juorupalstalle, minne mun sukulainen päätti kommentoida todella ikävää tekstiä. Hänkin väitti mun edelleen käyttävän ja haki itsellensä sääliä ja uhriutui asioista, mitä oon hänelle käyttöaikoinani sanonut. Mollasia mua ja nosti itseään jalustalle. Olin todella hämmentynyt, että mistä nyt tuulee. Olin laittanut yli kuukausi sitten häneen välit poikki kokonaan kaksnaamaisen käytöksen vuoksi. Hän oli ilmeisesti siitä hyvin loukkaantunut, kun asiaa noin alkoi purkamaan. Hänkin teki pari ilmoitusta myös nimellisenä ja nimettömänä. 

Mun alkuraskaus oli siis täynnä mollaamista ja haukkumista. Kukaan ei tuntunut uskovan, että pystyn tähän. Mä en lannistunut. En antanut niille valtaa. 

Maaliskuussa mulla alkoi perhepäihdekuntoutus. Työntekijät käyvät kerran viikossa kotikäynnillä ja kerran viikossa on vertaistukiryhmä. Alettiin kartottamaan mun päiviin normaalia sisältöä. Oon sen verran aktiivinen ihminen, että mulla pitää olla miltei kokoajan jotain tekemistä ja virikkeitä. 
Laitoin tomaatin ja chilin siemenet itämään ensimmästä kertaa. Ne on lähtenyt hyvin kasvuun. Mulla on paljon huonekasveja ja olen kehittänyt niiden hoidosta itselle myös harrastuksen.

Aloin käymään kerran viikossa taidepajalla ja uimassa mun äidin kanssa. Alotin raamatun tutkimisen Jehovantodistajien kanssa ja käyn miltei viikottain, myös heidän kokouksissa. Sain hengellisyydestä paljon toivoa ja voimaa. Ihania ihmisiä ja ystäviä.

Lapsen isän kanssa ei olla missään tekemisissä enään. Hän ei ole aiheuttanut mulle kuin pahaamieltä, sekä uhkaillut jatkuvasti väkivallalla ja haukkunut mua. Ihan virkavalta mulle soitti yhtenä aamuna kertoakseen, että ilmennyt toisen tutkinnan yhteydessä hänen suunnittelevan tekevänsä mulle jotain, että on syytä olla varuillaan. Lapsen sosiaalityöntekijä ja muut viranomaiset mun ympärillä ovat tietoisia tästä kaikesta. 

Oon äitipolilla tarkemmassa seurannassa mun päihdetaustan vuoksi, minkä koen hyväksi. Saan nähdä kerran kuukaudessa vauvan ja tarkistetaan onhan hänellä kaikki hyvin. Multa otetaan myös äitipolilla seulat.
Vielä maaliskuussa, kun mulla alkoi äitipoli käynnit muhun suhtauduttiin epäilevästi ja tyrkytettiin kokoajan korvaushoitoa, vaikka mulla oli ollut muutama kuukausi täyttä raittiutta jo takana. En nähnyt siinä järkeä aloittaa mun kohdalla korvaushoitoa, kun en koskaan opiaattikoukussa ole ollut ja olin päässyt täysin irti kaikesta. Korvaushoitoa perusteltiin pienempänä pahana, kun että käyttäisin satunnaisesti.
Tiedät, että tuolla käy paljon odottavia äitejä, ketkä väittävät kirkkain silmin lopettaneensa käytön, mutta seula tai viimeistään varmenne näyttää muuta. Tämmöisten ihmisten johdosta me ketkä oikeesti ollaan lopetettu kärsitään ennakkoluuloista.

Kaikki mun seulat päihdetyössä ja äitipolilla olleet negatiiviset. Viime käynnillä mun ei tarvinnut enää todistella vaan nyt ihan itse lääkäri ja kätilö kehui mua ja totesivat mun tehneen suuren työn itseni ja vauvan eteen. Tuli niin hyvä olla, että tää kaikki mun tekemä työ ja suuri edistyminen on nyt nähty. 
Mulla viikkoja on kertynyt nyt 27+.

Olen hyvin ylpeä itsestäni, että olen saavuttanut näin paljon asioita. Mulla on kaikki vauvan tarvikkeet ja vaattet kerättynä. Kaiken tän mä tein yksin, mutta on mulla myös ollut ystäviä ja äitini tukena. 

Tästä on hyvä jatkaa 🩷